Niin on jälleen korkattu uusi Koko Suomi leipoo kausi käyntiin ja ensimmäisen jakson teemana oli rakkausleivontaa. Nyt pyörivä kausihan on peräti jo kuudes kausi kyseisestä ohjelmasta! Mikäli et ole vielä katsonut ensimmäistä jaksoa, näet sen MTV palvelusta maksutta. Tässä tekstissä luvassa juonipaljastuksia 😉
Päivän ensimmäisenä tehtävänä oli teknisenä tehtävänä valmistaa Pehtoorin pusupullia 10 kappaletta. Itse en ollut ikinä aikaisemmin kuullutkaan pusupullista, joten sekös alkoi jännittämään! Teknisten tehtävien reseptit saatiin nähtäville vasta, kun tehtävään annettu aika alkoi eli siinä vaiheessa kun Anne huusi ”Leipokaa”! Pusupulliin meille annettiin valmistusajaksi puolitoista tuntia, eli aika tiukka aika sisäistää resepti ja valmistaa pullat. Haastetta ajan lisäksi tehtävään loi se, ettei tuotteen ulkonäöstä ollut mitään tietoa. Kummasti leivontaa helpottaa se, että sinulla on valmiista leivoksesta mallikappale tai kuva millainen tuote on kyseessä 😉
Itsellä kyseinen tehtävä meni melko hienosti, olin nimittäin teknisen tehtävän ykkönen! Aikamoinen aloitus ensimmäiselle päivälle. Tuomaroinnin jälkeen päästiin myös itse maistelemaan pullia ja olihan ne hyviä. Mikäli haluat itse testata kuinka pärjäisit tehtävässä, löytyy kyseisten pusupullien resepti MTV:n nettisivuilta: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/reseptit/resepti/koko-suomi-leipoo-pehtoorin-pusupullat/7986364#gs.l7gh1f .

Päivän jälkimmäinen leivonta oli taidonnäytetehtävä. Nämä taidonnäytteet olimme saaneet itse suunnitella annettujen ohjeiden mukaan ja tehtävää suorittaessa meillä oli käytössä itse laatimamme reseptit eli ulkoa näitä ei tarvinnut muistaa. Ykkösjakson taidonnäytetehtävänä oli valmistaa omille rakkaille jokin leivonnainen ja tämä sai olla mikä vaan tuote. Aikaa tähän annettiin myös puolitoista tuntia. Itse halusin valmistaa omalle perheelleni jotain. Perheeni rakastaa äidin tekemiä korvapuusteja ja kesäisin oman pihan raparperia, mistä taas isä valmistaa raparperipiirakkaa. Näistä syntyikin ajatus omaan taidonäytereseptiini Rapeaan raparperipuustikakkuun. Kakussa on rapea keksin tapainen pohja, korvapuustille ominainen voi-fariinisokerilevite, välissä raparperihilloa ja puustivaahtoa. Resepti tähän kakkuun löytyy tämän jutun alhaalta sekä MTV:n nettisivuilta.
Taidonnäytetehtävä osaltani meni myös aika mallikkaasti, sillä ensimmäinen päivä huipentui siihen että sain tähtileipurin tittelin! Melkoinen aloitus! Vaikka uusi kausi vasta alkoi ja vaikka meillä olikin niin huikea leivontaporukka, teemaan kuuluu että joka jaksossa joku meistä kilpailijoista joutuu jättämään kisan. Ensimmäisenä kisan joutui jättämään Miro. Myös Lea joutui keskeyttämään kilpailun terveyssyistä.
Seuraava jakso tulee MTV3 kanavalta maanantaina 23.11.2020 klo 20:00 ja tällöin meillä on luvassa bileet! Muista tulla siis meidän mukaan!

RAPEA RAPARPERIPUUSTIKAKKU
Rapea pohja
225 g voi (huoneenlämpöinen)
7,5 dl Sunnuntai erikoisvehnäjauho
2 tl kaneli
3 dl kuohukerma
¾ tl tuorehiiva
vehnäjauhoja kaulimiseen
- Nypi jauhot, kaneli ja huoneenlämpöinen voi keskenään.
- Liota hiiva kylmään kermaan ja lisää se seokseen, sekoita nopeasti tasaiseksi vatkaimella.
- Kippaa taikina kelmun päälle ja painele taikina litteäksi kelmujen väliin, nosta kylmään odottamaan noin 10-20 minuutiksi.
- Valmista raperperi-hillo tässä vaiheessa ja laita uuni lämpenemään kiertoilmalla 200 asteeseen.
- Ota taikina kylmästä ja kauli se ohueksi levyksi jauhotetulle pöydälle.
- Leikkaa leivinpaperista muotiksi suorakaiteen muotoinen pala noin 15x25cm. Leikkaa tämän avulla taikinasta 4 saman kokoista levyä tortturullalla. Nosta palat kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle. Pistele levyt haarukalla.
- Leikkaa ylijääneestä taikinasta pienellä sydänmuotilla paloja, nosta pelleille ja pistele myös ne haarukalla.
- Paista kiertoilmalla 200 asteessa 10-15 min.
- Valmista odotellessa korvapuustitäyte.
- Nosta pohjalevyt jäähtymään kahdelle jäähdytysritilälle ja vie hetkeksi kylmään.
- Valmista seuraavaksi
Raparperihillo (pohjien päälle)
300 g raparperi, Pakkasmarja
4 kpl kananmunan keltuainen
2 dl sokeri
½ dl sitruunanmehua
½ tl kaneli
- Kuori ja paloittele raparperi paloiksi ja laita kattilaan.
- Lisää kaikki muut ainekset raparperien sekaan.
- Kuumenna sekoitellen, kunnes seos pulpahtaa. Laske lieden teho puoleen ja keitä noin 10 min välillä sekoittaen.
- Kaada seos kahteen kulhoon ja nostaa kylmään vesihauteeseen jäähtymään ja odottamaan täyttöä.
Korvapuustitäyte
125 g voi (huoneenlämpöinen)
2 dl fariinisokeri
4 rkl kaneli
- Sekoita kaikki aineet vatkaimella tasaiseksi
Puustivaahto (hillon päälle)
250 g mascarpone
4 dl vispikerma
1 dl tomusokeri
3 rkl kardemumma
3 tl kaneli
2 rkl vaniljakreemijauhe
- Vaahdota kaikki aineet sekaisin kuohkeaksi vaahdoksi.
- Laita ruusutyllalla (Wilton 1M) varustettuun pursotuspussiin.
Koristeluun
2,5 dl vispikerma
200 g tuorejuusto
3 rkl sokeri
3 tl vaniljakreemijauhe
noin 15 kpl tuoreita mansikoita
3 kpl kanelitanko
kourallinen orvokin kukkia
Muutamia Valkoisia koristehelmiä
Kakun kokoaminen ja koristelu
- Nosta alin pohja tarjoilulautaselle. Jätä muut jäähdytysritilöiden päälle.
- Levitä korvapuustitäyte kolmen pohjalevyn päälle palettiveitsen avulla.
- Kaada raparperihillosta 1/3 tarjoilulautaselle olevan pohjan päälle ja tasoita lusikalla. Älä levitä aivan reunoihin asti.
- Pursota puustivaahto; Aloita reunoista tekemällä pursotukset. Keskelle tee pursottamalla suorat viivat.
- Nosta toinen levy päälle toista, samoin kolmas.
- Nosta kansi päälle.
- Koristele kakku pursottamalla kermatäytetty ruusupursotuksilla, asettele sydän paloja kakun keskelle, leikkaa mansikkapaloja keskiviivalle, asettele myös kanelitangot ja kukat kakun keskelle. Sirottele päälle valkoista tomuhilettä.

0 kommenttia