Koko Suomi leipoo finaali ja VOITTO KOTIIN!

Koko Suomi leipoo kuudes kausi huipentui jännittävään finaaliin viikko sitten maanantaina 8.2.2021 ja äänen sanomaton unelmani kävi toteen, minä olen VOITTAJA!

Finaalipäivä alkoi tottakai hyvin jännittyneissä ja ehkä jopa epätodellisissa tunnelmissa. Olinko tosiaan päässyt finaaliin asti, oli varmasti aamulla herättyäni ensimmäinen ajatus. Toisaalta ajatuksissa oli myös helpotus siitä, että urakka on tämän päivän jälkeen ohi, mutta toki myös haikeus siitä, että tämä tosiaan loppuu tämän päivän jälkeen. Olihan tämä kokemus kerta kaikkiaan ollut niin mahtava  jo tähän asti! Pitkät kuvauspäivät ja monet tunnit omassa keittiössä kesähelteillä leipoen eivät enää yhtäkkiä haitanneet.

Päivä alkoi jälleen teknisellä tehtävällä ja vuorossa oli leipoa Suolaiset cruffinit. Näitä piti valmistaa 10 kappaletta ja aikaa tehtävän suorittamiseen annettiin kaksi tuntia. Tuote oli meillä kaikille kolmelle aivan uusi, joten jälleen kerran sovimme, että autamme toinen toisiamme sen minkä osaamme ja voimme. Tähän täytyy lyhyesti sanoa, mikäli et jaksoista nähnyt, olimme menneet koko kauden ensimmäisestä teknisestä tehtävästä tähän viimeiseen tällä samalla mentaliteetilla, kaikki autetaan.

Cruffineiden resepti herätti heti alkuun ihmettelyitä. Taikina ei ollutkaan lehtitaikina, kuten olisimme uskoneet, vaan taikina oli jotain muuta. Ensimmäisen ongelma oli päättää tuleeko kuivahiiva kylmään vai kuumaan veteen tässä kyseisessä taikinassa. Hetken tätä yhdessä pähkäilimme ja jokainen teki omat päätökset asian suhteen. Itse kokeilin molempia, koska pöydällämme oli kaksi pakettia kuivahiivaa. Leipomista jatkoin lämmitetyn hiivaseoksen kanssa. Taikina ei itsessään ollut vaikea työstää, mutta perinteisesti tämänkin teknisen tehtävän resepti oli todella puutteellinen. Reseptissä ei ollut peston tekemiseen ohjetta vaan pesto piti itse valmistaa, eikä tietenkään paistolämpötilaa. Ihmettelimmekin aluksi miksi pöydällämme on vaikka mitä raaka-aineita, mistä ei reseptissä ole mainintaa, mutta kaskummaa reseptissä lukikin ”voitele taikinapalat voilla ja PESTOLLA?!?”. No selvisipäs syy miksi ylimääräistä raaka-ainetta oli niin paljon. Pestoa en ole ikinä itse valmistanut, joten eipä auttanut muu kuin laittaa pöydältä löytyviä raaka-aineita tehosekoittimeen ja maistella saisiko sitä jonkinlaisen peston tehtyä.

Cruffineiden koristeeksi piti myös kuivata kirsikkatomaatteja ja paahtaa pinjansiemeniä uunissa. Cruffineiden muotoilu olikin sitten ehkä se suurin mysteeri. Meille kenellekään ei oikein avautunut ohje, miten tämä taikina kuului leikata, rullata ja solmia. Täytyy edelleen korostaa sitä, miten helppoa leipominen on, kun tiedät minkä näköinen valmiin tuotteen kuuluisi olla! Cruffineiden päälle tuli vielä valmistaa kiille. Tämäkin koitui meille kaikille ongelmaksi, sillä ohjeessa sanottiin ”keitä kasaan” ja kaikkihan me keitimme kasaan vähän liiankin kauan. Kiilteemme kovettuivat leivosten päälle, kun sen olisi kuulunut olla löysää ja valua nätisti leivoksen reunoilta. Olipahan varsinainen tekninen tehtävä, juuri sitä mitä finaalin tekniseltä osasi odottaakin!

Tuomarointiin menimme kaikki hieman epäilevinä. Kaikki saimme vaaditun määrän leivoksia tarjolle, eikä kenelläkään ollut hajua kuka voisi olla tämän tehtävän paras, maku siis todellakin ratkaisee. Omista leivoksista sain tuomareilta palautetta, että pestoa olisi voinut olla välissä enemmän ja leivoksen olisi voinut rullata hieman löysemmin, mutta leivoksen maku oli onnistunut. Lopuksi teknisen tehtävän parhaaksi julistettiin Pihla, minun ollessa toinen. Taidonnäyttetehtävää ajatellen ei kukaan saanut selvää etumatkaa, joten tästä oli hyvä siirtyä viimeiseen koitokseen!

Reseptin finaalin tekniseen tehtävään löydät MTV sivuilta: Koko Suomi leipoo: Suolaiset cruffinit – Reseptit – MTVuutiset.fi

Tekninen tehtävä: Pehtoorin pusupullat. Kuva: Anna K. Greus

Finaalin taidonnäytetehtävää kohti jatkettiin edelleen hyvin jännittynein ja nyt jopa pelokkain fiiliksin. Tämä tehtävä tuli nimittäin olemaan historian vaikein! Taidonnäytetehtävänä oli valmistaa leipomovitriini, mistä piti löytyä yksi kakku, kaksi erilaista leivosta, yksi suolainen leivos ja pikkuleivät. Kaikkia näitä piti riittää 12 henkilölle, eli kakun lisäksi tuotteita vitriinistä piti löytyä 48 kappaletta!! Aikaa tähän tehtävään annettiin ruhtinaalliset kolme tuntia!! Kaikki omat reseptini leipomovitriinin löytyvät tämän tekstin lopusta.

Muistan sen päivän kun saimme suunnitteluvaiheessa ennen kuvauksia ensimmäisen kerran luettavaksi tulevien taidonnäytetehtävien tehtävänannot. Luin tämän finaalin tehtävän ja olin varma että tässä on joku virhe. Eihän tuo ole mahdollista leipoa tuollaista määrää tavaraa kolmessa tunnissa, oliko tämä muka joku vitsi?? No äkkiä se karu totuus sitten valkeni, tämä on hyvin totisesti totta..

Pidin tätä tehtävää aivan mahdottomana hyvin pitkään ja tällöin jopa toivoin, että toivottavasti en pääse finaaliin asti, koska en tule tästä tehtävästä selviämään. Suunnittelin tuotteita ja leivoin niitä aluksi yksitellen. Jossakin vaiheessa, kokeilin leipoa kaikki putkeen huomasin, että aika ei riitä mitenkään. Piti työstää reseptejä uudestaan, jotta tuossa ajassa edes jotenkin nämä kaikki olisi mahdollista saada tarjolle. Onneksi meillä oli muuten viikonloput vapaana, sillä tuona viimeisenä viikonloppuna kokeilin tämän finaalitehtävän leipomista vielä viimeisen kerran. En suoriutunut annetussa ajassa tälläkään kertaa, mutta sain selkeän järjestyksen itselleni missä järjestyksessä mikäkin tuote kuuluu leipoa ja että kiirettä on pidettävä. Olipahan mukavat lähtökohdat finaaliin, kun en ikinä ollut saanut kaikkia tuotteita valmiiksi annetussa ajassa.

Niin sitä kävi, että kello lyötiin käytiin Koko Suomi leipoo -teltassa viimeisen kerran! Ensimmäiset 5-10 minuuttia oli kulunut ja ajattelin olla fiksu ja sulatan kahden tuotteen rasvat mikrossa yhtaikaa omissa kulhoissaan. Hain molemmat kulhot mikrosta ja niinhän siinä kävi, että toinen kulho lensi kädestäni ja kaikki toisen tuotteen rasvat lensivät lattialle. Jippii…. Voitahan en siis saanut lisää, kuten ei ikinä mitään raaka-ainetta kesken tehtävän saanut lisää, täytyi siis matkan varrella miettiä mistä voita pystyn vähentämään. Ihmettelen kyllä edelleen, miten pystyn noin tyynesti tämän jälkeen leipomista jatkamaan. Muistan sen, että tuossa tilanteessa mietin vain, että nyt ei oli aikaa jäädä tätä murehtimaan vaan on PAKKO vaan jatkaa leipomista! Äkkiä tämä voi hässäkkä unohtui ja pystyin taas keskittymään leipomiseen.

Toinen  ylimääräinen virhe sattui, kun valmistin keksitaikinaani. Olin käsivatkaimella saanut taikinan valmiiksi ja lisäsin sekaan valkosuklaarouheet ja karpalot. Nämä olisi pitänyt sekoittaa vain lastalla sekaisin taikinaan, mutta jatkoin vatkaimella sekoittamista. Fiksua, taikinahan jumittui vatkaimiin ja se piti irroittaa näistä. Taas kului ylimääräistä aikaa aivan turhaan, kun tiesi että tässä on muutenkin kiire.

Yksinkertaisesti en tästä tehtävän suorittamisesta hirveästi muuta muista, muuta kuin sen että meillä oli aivan hirveä kiire! Omaan leivontaan oli uppoutunut niin kovin, ettei nähnyt eikä kuullut muita. Sen muistan kun kuului Annen laskemat viimeiset sekunnit vielä jotain viimeistelin ja ”kädet ylös”- huuto!  S E  O L I  S I I N Ä ! Mitäköhän ihmettä, olin saanut kaikki tuotteet valmiiksi! Fiilis tuon suorituksen jälkeen oli niin outo, yhtaikaa helpottunut ja äimistynyt. Olinko minä todella leiponut nuo kaikki ja vielä kolmessa tunnissa! Aivan uskomatonta!

Tehtävän jälkeen oli vuorossa vielä viimeinen tuomarointi, minkä jälkeen pääsimme nauttimaan leipomistamme herkuista yhdessä läheistemme sekä kaikkien muiden leipureiden kanssa. Olipahan ihana nähdä heitä kaikkia ja maistella tuotteita, mitä olit juuri tuskaisena paniikissa leiponut 😃 Tämän pienen hengähdyksen jälkeen oli aika palata telttaan kuulemaan koko kauden päätös, eli voittajan julistus! Kylläpä meitä kaikkia jännitti seistä tuomareiden edessä kädet täristen. Tuomarit kertoivat kaikista jotain hyvää, minkä jälkeen kuuluivat Markuksen sanat ”Suomen paras kotileipuri on…… MARI!!!!”

En voi vieläkään uskoa tätä lopputulosta! Kilpailuun lähdin niin avoimin mielen, kuin vain pystyin. Tavoitteita itse kilpailuun olin asettanut matkan varrelle muun muassa, kunhan en tippuisi ensimmäisenä, selviän drinkkileivoksien kanssa jatkoon, keksiteos ei romahda ja että saisin leipoa ainakin yhden kakun! Omat tavoitteet tuli ylitettyä siis monin kertaisesti! Voittoa kisasta en lähtenyt varsinaisesti hakemaan, mutta en sinne häviämäänkään lähtenyt 😉  Kerta kaikkiaan tämä oli niin uskottamatton upea matka ja miten mahtava päätös tälle reissulle olikaan voitto!

SUUREN SUURI KIITOS VIELÄ IHAN KAIKILLE MUKANAOLLEILLE, OHJELMAA SEURANNEILLE, YSTÄVILLENI JA OMALLE PERHEELLENI !

Summer Dreams – leipomovitriini

Summer Dreams -leipomovitriinissäni on hyödynnetty monipuolisesti Suomen kesän makuja, värejä sekä aitoja luonnonantimia.

Vitriinistä löytyy kaksi toinen toistaan täydentävää leivosta, suussa sulavan suklaiset Vadelma-Nutella-cupcake’sit sekä raikkaan makeat Lime-mansikkaleivokset. Näitä makeita herkkuja rikastaa hennontäyteläinen Valkosuklaa-karpalo-Cookie . Vitriinistä ei pidä unohtaa suolaista leivosta, joten ruohosipulikuorrutteella viimeistelty meetvurstidonitsi täyttää tämän hyllypaikan. Vitriinin kruunaa Kesän hehku -kakku, mihin on haettu inspiraatio Suomen suveen kuuluvasta koivusta. Kakussa makuina yhdistyvät salmiakkia, lakritsi sekä raikas sitruuna ja viimeistelyn kakkuun tuo isomaltoosipurje.

Kesäillan hehku -kakku

Salmiakkikakkupohja

6,75 dl           erikoisvehnäjauhot

4,5 dl             sokeri

2,25 tl            leivinjauhe

1 tl                  suola

1,5 tl               vaniljasokeri

150 g             voi

3 dl               Apteekin salmiakki mixer (Haganol)

0,75 dl           maito

5                    kananmunaa

1,5 dl             hasselpähkinärouhe

Vuokaspray

  • Laita uuni lämpenemään kiertoilmalla 175 asteeseen.
  • Sulata voi ja jätä jäähtymään.
  • Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita.
  • Leikkaa kolmen 20 cm vuoan pohjalle leivinpaperi pala ja suihkauta vuokaspray reunoille.
  • Vispaa munat voin joukkoon, lisää apteekin salmiakki ja maito, sekoita huolella.
  • Lisää neste seos jauhojen joukkoon nuolijalla käännellen.
  • Kaada taikina vuokiin yhtä suurina osina.
  • Paista uunin keskitasolla noin 20-30 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla.
  • Anna hetki jäähtyä vuoissa, kumoa pohjat ja vie kylmään odottamaan täyttöä.

 

Sitruunamousse

7                    liivatelehti

3 dl                vispikerma

400 g            sitruunatuorejuusto

2                    sitruunaa (isoa)

0,5 dl             sokeri

  • Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  • Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Raasta molemmista sitruunoista kuori ja purista nestettä noin 1 dl kulhoon.
  • Notkista tuorejuusto ja lisää siihen sokeri, sitruunaraaste sekä 0,5 dl sitruunamehua sekaan.
  • Lämmitä mikrossa loput sitruunamehut 0,5 dl ja sulata liivatteet tähän.
  • Kaada liivateneste tuorejuusto-seokseen ja sekoita.
  • Kääntele kerma joukkoon ja sekoita huolella.

 

Kakun täyttö

noin 100g      lakupaloja

vettä kostuttamiseen

  • Nosta alin kakkupohja tarjoilulautasella (koivuhalko), laita ympärille korkea reunakalvo ja säädettävä kakkuvuoanreuna.
  • Kostuta pohjaa hieman.
  • Nostele moussesta puolet kakun päälle ja ripottele paloiteltuja lakupaloja moussen päälle. Nosta toinen kakkupohja päälle, painele hieman.
  • Toista toinen kerros.
  • Laita kansi päälle, kostuta ja vie kylmään.

 

Isomaltoosi lehdet: (koristeeksi)

200 g             isomaltoosia

vihreä geeliväri

  • Mittaa isomaltoosi kattilaan ja lisää muutama tippa vihreää väriä.
  • Kuumenna keskilämmöllä välillä sekoittaen, kunnes isomaltoosi on täysin sulanut
  • Lusikoi seoksesta silikonimaton päälle kasoja ja levitä eri kokoisiksi lehdiksi. Älä kaada sormille, seos on kuumaa!
  • Anna jähmettyä noin 5 minuuttia.
  • Irrota lehdet varovasti silikonimatosta.

 

Diplomaattikreemi (kuorrute)

Reilu 1,25 dl vaniljakreemijauhe (Sallinen)

2 dl                kylmä vesi

2 dl                vispikerma

  • Kaada vesi kulhoon, lisää vaniljakreemijauhe ja vatkaa vatkaimella, kunnes sakenee ja paksuuntuu.
  • Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
  • Nostele kermavaahto kreemin sekaan ja sekoita vatkaimella tasaiseksi.
  • Kuorruta kakku: aloita päältä tasoittamalla kansi. Lisää reunoille ja vedä raapalla tasaiseksi, mutta niin että kakku kuultaa läpi jostakin kohtaan.

Koristeluun

1                    iso sitruuna

100g              lakupaloja

Kourallinen   tuoretta sitruunamelissaa (ruukussa)

isomaltoosi lehdet

  • Koristele kakku: Asettele isomaltoosilehdet kakun reunalle epätasaisesti. Täytä välejä lakupaloilla jotta saat aikaan puun rungon muodon. Lisää sitruunamelissan lehtiä sinne tänne.
  • Leikkaa sitruuna paloiksi ja asettele niitä koristeeksi.

Lime-mansikka leivos

Limepohja

200 g             voi

4                    kananmunaa

5 dl                sokeri

6 dl                erikoisvehnäjauho

2 tl                 leivinjauhe

1 rkl                 vaniljasokeri

2                    limeä (isoa)

1,5 dl (noin 8 limeä)           limemehu

  • Laita uuni lämpenemään kiertoilmalla 200 asteeseen.
  • Sulata rasva mikrossa ja jätä jäähtymään.
  • Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi yleiskoneella, raasta 2 limenkuorta ja purista limeistä 1,5 dl mehua ja lämmitä se kiehuvaksi mikrossa.
  • Sekoita kuivat aineet ja siivilöi munavaahdon sekaan, lisää limeraaste, kiehuva limemehu ja jäähtynyt rasva, sekoita.
  • Levitä taikina yhdelle leivinpaperoitetulle uunipellille.
  • Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kokeile kypsyys tikulla.
  • Anna jäähtyä hetki uunipellillä.
  • Stanssaa ympärämuotilla jäähtyneestä pohjasta 24 kappaletta leivosta, nosta tarjoilulautasella odottamaan täyttöä.

 

Mansikka-limemousse täyte

200 g             mansikka, tuore

2                    liivatelehteä

4 dl                vispikerma

1                     lime: puristettu mehu

7 rkl                vaniljakreemijauhetta (Sallinen)

1                     limen kuoriraastettuna

  • Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
  • Soseuta mansikat sauvasekoittimella.
  • Vatkaa vispikerma ja lisää joukkoon kreemi, sekoita.
  • Lämmitä limemehu ja liota liivatteet sen joukkoon.
  • Kaada limemehu mansikkasoseeseen, sekoita tasaiseksi
  • Kääntele sekaan kermaseos, sekoita tasaiseksi.
  • Laita pursoituspussiin, pursoita täyte 12 pohjan päälle.
  • Aseta toinen pohja täytteen päälle.
  • Raasta limen kuori ja ripottele täytteen päälle, vie kylmään.

 

Vadelma-Nutella Cupcakes

Suklaakuppikakku

100 g             voi (huoneenlämpöinen)

2,5 dl             sokeria

2                    kananmunaa

1 dl                maito

1 dl                kaakaojauhe

4 dl               erikoisvehnäjauhot

1 tl                 vaniljasokeri

2 tl                 leivinjauhe

1 tl                 suola

100 g             tummasuklaa

500g              vadelma, tuore

  • Sekoita voi, sokeri, munat ja maito sekaisin.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vähitellen voiseokseen.
  • Rouhi suklaa veitsellä paloiksi ja lisää joukkoon, sekoita tasaiseksi.
  • Laita pursotinpussiin ja pursota massa 12 paperiseen muffinivuokaa. (Isot muffinivuoat esim Eskimo Amerikan muffinsivuoka)
  • Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
  • Anna hetki jäähtyä, kaiva sitten keskelle syvä kolo esim teelusikkamitalla.
  • Täytä kolo tuoreilla vadelmilla 4-6kpl hieman painaen, jotta vadelmat hajoavat.

 

Nutellakuorrute + koristelu

150 g             voi (huoneenlämpöinen)

300 g             Nutella

3 dl                tomusokeri

Tuoretta rosmariinia ruukussa koristeluun

  • Vatkaa voi pehmeäksi vaaleaksi vaahdoksi.
  • Lisää loput aineet sekaan ja sekoita.
  • Laita pursotinpussi missä tyllana Wilton 2D
  • Pursota kuorrute ensin pieni kasa keskelle vadelmien päälle, sitten aloita kakun reunasta edeten keskelle, jotta saat korkean pehmiksen näköisen keon.
  • Asettele päälle muutama 2-3 vadelma ja rosmariinilehti koristeeksi.
  • Ota paperivuoka pois ja vie kylmään odottamaan.

 

Metukkadonitsit

Donitsipohjat

2                    kananmunaa

200 g             kermaviili

1 dl                 auringonkukkaöljyä

2 dl                Punaleima Emmental juustoraaste

3 ½ dl            erikoisvehnäjauhot

1 ½ tl              leivinjauhe

1 tl                 suola

150 g             meetvursti (HK Ohuen ohut Tunturi)

1 kpl               pieni punasipuli

50 g              voita vuoan voiteluun

2 dl                Punaleima Emmental juustoraastetta (vuokiin)

  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  • Sekoita kananmunat, kermaviili, öljy ja juustoraaste keskenään vatkaimella.
  • Lisää seokseen vehnäjauhot, suola ja leivinjauhe, sekoita.
  • Pilko meetvursti ja punasipuli pieniksi paloiksi. Lisää ne taikinaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  • Voitele donitsivuoka (12 donitsia) voilla.
  • Ripottele juustoraaste vuokien pohjalle.
  • Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikina juustoraasteiden päälle vuokiin.
  • Paista uunin keskitasossa noin 15-18 minuuttia.
  • Anna hetki jäähtyä vuoissa, nosta veitsen avulla jäähdytysritilälle jäähtymään ja vie kylmään.

Ruohosipulikuorrutus

200 g              Tuorejuusto

200 g              vuohenjuusto

1 tl                   jauhettu valkopippuri

1 tl                   suola

Iso nippu       tuore ruohosipulia

4 siivua          meetvurstia koristeeksi

 

  • Vatkaa tuorejuusto ja vuohenjuusto notkeaksi. Lisää mausteet joukkoon.
  • Pilko ruohosipuli pieneksi saksilla ja lisää joukkoon, sekoita tasaiseksi.
  • Laita täyte Wiltonin 4B varustettuun pursotinpussiin.
  • Kuorruta donitsit, aloita keskeltä täyttämällä kolo. Jatka aloittaen pursottaminen reunosta ja etene keskukseen, jolloin siihen nousee pieni keko.
  • Leikkaa meetvurstista kolmion muotoisia paloja, rullaa se pieneksi ja asettele kuorrutteen päälle.
  • Leikkaa ruohosipulista noin 2cm paloja 24 kappaletta, asettele kaksi palaa yhden donitsin päälle vaakatasoon.

Valkosuklaa-karpalo Cookies

Keksipohja

170 g             voi (huoneenlämpöinen)

150 g             fariinisokeri

50 g              sokeri

1                    kananmuna

250 g            erikoisvehnäjauhot

1 tl                 vaniljasokeri

½ tl                suola

200 g            valkosuklaa

100 g             kuivatut karpalot

½ tl                vanilja-aromi

 

  • Vatkaa huoneenlämpöinen voi, fariinisokeri sekä sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (noin viisi minuuttia).
  • Lisää muna ja aromi joukkoon, vatkaa sekaisin.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voiseokseen nopeasti sekoittaen.
  • Paloittele valkosuklaa pieniksi paloiksi. Lisää ne sekä karpalot taikinaan.
  • Vie taikina kylmään noin 30 minuutiksi.
  • Lusikoi taikinasta noin 50 g nokareita ja muotoile palloksi.
  • Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 12-15 minuuttia, kunnes saaneet hieman väriä reunoihin, keskeltä pehmeä.
  • Anna jäähtyä hetki pellillä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

}

Valmistusaika

3 h

Annosmäärä

12 hlö

16 helmikuun, 2021

Löydä myös muita reseptejä

Mehevä omenapiirakka

Mehevä omenapiirakka

Parhaista parhain omena piirakka! Mehevä pohja, omenainen sisus ja päältä rapea omenapiirakka valmistuu yksinkertaisesti ja helposti.

Paistettu marjajuustokakku

Paistettu marjajuustokakku

Mehevä marjakakku valmistuu piirakkataikinan ja tuorejuustotäytteen yhdistelmästä vaivattomasti. Varo, tämä vie kielen mennessään!

Mustaherukka-mutakakku

Mustaherukka-mutakakku

Marjasesonki viinimarjojen osalta on nyt kuumimmillaan! Itse käytän marjoja paljon ihan sellaisenaan puuron kanssa,...

Yhteystiedot

Tilaa kakku, jätä terveiset tai kerro ideoita leivontaan liittyen:

Mari@saamarinkakut.fi

Turku

4 + 2 =