Appelsiini-suklaakakku

Resepti toteutettu yhteistyössä Sunnuntai kanssa.

Aika siirtyä kohti joululeivonnaisia! Onko teidän perheellä jokin oma erityinen joululeivonnainen, mikä on kulkenut sukupolvelta toiselle tai jokin leivonnainen mikä nyt vaan kuuluu teidän joulupöytään? Meillä joulupyötään kuuluu ainakin erilaiset kahvikakut. Kahvikakut ovat helppoja tehdä ja nehän voi valmistaa jo hyvissä ajoin vaikka pakkaseen odottamaan joulun pyhiä. Niin voi myös tämän kakun.

Tämä mehevä Appelsiini-suklaakakku valmistuu yhdestä taikinasta, mikä jaetaan appelsiinin ja suklaan makuisiin osiin. Osat kaadetaan vuokaan vuorotellen, jolloin saadaan haarukan avulla painelemalla marmoroitu kuvio. Kakku on appelsiinin ansiosta ihanan raikas, mutta täyteläinen suklaaraitojen myötä. Kakun päälle valmistuva suklaakuorrute kruunaa muuten melko pelkistetyn ja perinteisen näköisen kahvikakun näyttäväksi ja erityisesti herkullisen näköiseksi. Kakun voi tosiaan valmistaa pakkaseen odottamaan juhlia, niin se odottaa myös minulla 🙂

Ps. Vinkkinä kahvikakkuvuoan voiteluun. Kannattaa vuoka voidella pehmeällä eikä sulatetulla voilla pullasudin avulla hyvin. Tämän jälkeen vuokaan hyvä korppujauhoitus. Näin onnistuin itse saamaan kakun vuoasta ehjänä pois!

Salmiakku-daimjuustokakku

Appelsiini-suklaakakku

noin 2,4 litrainen vuoka

Appelsiini-suklaakakku:

4 kpl               kananmuna

250 g              sokeri

230 g              Sunnuntai leivontamargariini

2 kpl                pieni appelsiini (1,5 dl appelsiinimehu + appelsiininkuoriraaste)

4,5 dl               Sunnuntai erikoisvehnäjauhot

1,5 tl                 leivinjauhe

2 rkl                 tumma kaakaojauhe

0,5 dl               maito

50 g                  tumma suklaa

Suklaakuorrute:

200 g             tumma suklaa

100 g              Sunnuntai leivontamargariini

  • Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
  • Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi yleiskoneella  tai vatkaimella. Sulata leivontamargariini, jätä odottamaan.
  • Pese ja raasta appelsiineista kuori erilliseen kulhoon. Purista appelsiinimehua noin 1,5 dl sulatetun margariinin joukkoon.
  • Yhdistä erikoisvehnäjauhot sekä leivinjauhe keskenään. Rouhi suklaa veitsellä.
  • Lisää jauhoseos sekä margariinisoes vuorotellen kolmessa osassa muna-sokerivaahtoon aina välissä varovasti nuolijalla käännellen. Ota taikinasta noin 150 g erilliseen kulhoon ja lisää sekaan kaakaojauhe, maito sekä suklaarouhe. Lisää appelsiininkuoriraaste isompaan vaaleaan taikinaerään ja kääntele tasaiseksi.
  • Kaada vaaleaa taikinaa vuoan pohjalle, lusikoi tummaa taikinaa tämän päälle. Lisää jälleen hieman vaaleaa ja loput tummat. Kaada loput vaaleat taikinat viimeisenä. Painele haarukalla kevyesti taikinaan ”koloja”.
  • Paista uunin keskitasolla noin 45 minuuttia uunin tehosta riippuen, kokeile kakun kypsyys tikulla, kun taikinaa ei jää tikkuun kakku on valmis. Anna jäähtyä hetki vuoassa, kumoa vuoasta ja anna jäähtyä kokonaan.
    .…
  • Valmista suklaakuorrute. Mittaa aineet kattilaan. Sekoittele kunnes seos on kokonaan sulanut.
  • Kaada kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Nosta kakku jääkaappiin, jotta kuorrute jähmettyy.

4 Kommentit

  1. Marjorie

    Tehdäänkö suklaakuorrutus myös ennen palastamista? Miten sulatat kakun?

    Vastaa
    • Mari

      Heippa, kuorrutteen voi myös pakastaa tai sen valmistaa vasta juhlapäivänä 🙂 Kakku kannattaa sulattaa joko jääkaapissa yön yli ja pöydällä muutama tunti ennen syömistä.

      Vastaa
  2. Jenni

    Kuorrutitko myös ennen pakastusta?

    Vastaa
    • Mari

      Moikka, kyllä kuorrutin. Mutta kannattaa nostaa hetkeksi jääkaappiin jotta suklaakuorrute jähmettyy. Tämän jälkeen pussitin kakun ja nostin pakkaseen, niin suklaa ei leviä pussiin. Sulattaessa muistaa vaan ottaa pussista pois 🙂

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

}

Valmistusaika

Yli 60 min

Annosmäärä

Noin 15 hlö

07 joulukuun, 2021

Löydä myös muita reseptejä

Mehevä omenapiirakka

Mehevä omenapiirakka

Parhaista parhain omena piirakka! Mehevä pohja, omenainen sisus ja päältä rapea omenapiirakka valmistuu yksinkertaisesti ja helposti.

Paistettu marjajuustokakku

Paistettu marjajuustokakku

Mehevä marjakakku valmistuu piirakkataikinan ja tuorejuustotäytteen yhdistelmästä vaivattomasti. Varo, tämä vie kielen mennessään!

Mustaherukka-mutakakku

Mustaherukka-mutakakku

Marjasesonki viinimarjojen osalta on nyt kuumimmillaan! Itse käytän marjoja paljon ihan sellaisenaan puuron kanssa,...

Yhteystiedot

Tilaa kakku, jätä terveiset tai kerro ideoita leivontaan liittyen:

Mari@saamarinkakut.fi

Turku

7 + 8 =