Omenasesonki ja ihanat omenareseptit. Tällä kertaa tein niin täydellisen hyvää Omenapaistoskakkua!
Kakku valmistetaan taikinasta, mikä valmistuu yleiskoneella tai käsin nyppimällä. Taikina levitetään irtopohjavuoan pohjalle sekä reunoille noin 5 cm korkeudelle, jauhoja voi käyttää apuna levittämisessä. Taikinan päälle kaadetaan omenaseos ja päälle ripotellaan pohjataikinaa. Kakkua paistetaan uunissa noin tunnin verran, minkä jälkeen sen annetaan jäähtyä täysin. Periaatteessa kakkua voi syödä myös hieman lämpimänä, mutta koska kakku on sisältä kostea, voi nestettä valua sisältä leikattaessa. Kylmänä kakku ei enää valuta nestettä leikattaessa. Itse kokeilin molempia ja molemmat olivat hyviä, mutta kylmänä kakku pysyy siistimpänä. Tämän kakun kaveriksi sopii muuten erinomaisesti Valion Vanilla vaniljakastike tai vaniljajäätelö, NAM!
Kaikessa yksinkertaisuudessaan kakku on varsin helppo valmistaa ja ihana herkku pimeneviin syysiltoihin 😊


Omenapaistoskakku
Irtopohjavuoka 25 cm
Pohja:
500 g vehnäjauho
2 tl leivinjauhe
180 g sokeri
0,5 tl suola
300 g huoneenlämpöinen voi tai margariini
1 kpl kananmuna
Täyte:
6-8 kpl (noin 700 g) suomalaisia omenoita
180 g fariinisokeri
2 rkl kaneli
2 rkl perunajauho
- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja pingota leivinpaperi irtopohjavuoan reunojen väliin.
- Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon muna sekä voi tai margariini nokareina, sekoita yleiskoneella tai nypi taikina tasaiseksi käsin.
- Ota taikinasta talteen noin 2 dl ja painele loppu taikina vuoan pohjalle sekä reunalle noin 5 cm korkeudelle.
- Pese omenat huolella, pilko ne kuutioiksi ja leikkaa siemenosa pois. Mittaa täytteen loput aineet omenoiden joukkoon ja sekoita.
- Kaada omenaseos vuokaan taikinan päälle. Ripottele talteen otettu taikina omenoiden päälle.
- Paista uunin keskitasolla noin 60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja nosta kakku jääkaappiin odottamaan seuraavaan päivää.
- Irroita kakku vuoasta ja nauti vaniljakastikkeen kanssa.
Hei,
Oletko kokeillut pakastaa kakun? Kärsiikö pakastuksesta?
Kakku uunissa, mutta juhlat vasta lauantaina… kiitos! Ihana ohje!
Moikka, tätä en ole pakastanut, joten en osaa sanoa miten omena käyttäytyy.. Se voi olla että se vetistyy enemmän. Toivottavasti kakku on silti hyvää 🙂
Hyvin kesti pakastamisen ja sai kovasti kehuja 👍☀️
Kiitos että kerroit 🙂 ihana kun tykkäsitte!
Hei, tein kakun oli hyvää, mutta pohja oli seuraavana päivänä tosi kova🤔 kuuluuko niin olla vai menikö minulla valmistuksessa jokin pieleen?
Moikka, kyllä se voi muuttua kovaksi. Tähän toki voi vaikuttaa se miten paksuksi pohjan jättää, eli mitä ohuempi sen parempi 🙂