Mehevä banaanikakku

Ennen joulusesonkia haluan jakaa tämän ihanan arkisen, mutta niin ihanan mehevän banaanikakkuohjeen myös teille!

Kakku valmistuu hetkessä ilman vatkaamista tai suurta vaivaa. Kuivat aineet sekaisin ja loput aineet joukkoon, niin kakku on valmis uuniin. Banaanit voi hyödyntää kakkuun hyvinkin tummana kuten itsekin tein, eipähän tarvitse niitä roskiin heittää! Itse kakku on mielestäni arkinen, juurikin sellainen täydellinen kakku etätyöpäivän kahvitauolla syötäväksi. Miksei se tosiaan sopisi myös juhlapäytään tarjottavaksi, koska ennen kaikkea kakku oli todella mehevää, aivan täydellinen ”kuivakakku” tai kahvikakku.

Leivoin tätä kakkua itse pakkaseen odottamaan syömistä, niin että paloin kakusta valmiita paloja, mitkä on helppo ottaa yksittäin pakkasesta pöydälle sulamaan, kun kakkuhammasta kolottaa smile

Pian aloitetaankin valmistautuminen jouluun, en malta odottaa!

Salmiakku-daimjuustokakku


Banaanikakku

noin 1,5 litran kuivakakkuvuokaan

150 g       margariini tai voi

3 kpl        isohkoja banaaneja

2,5 dl       vehnäjauhot

1,5 tl         leivinjauhe

1,5 tl         sooda

2 dl          sokeri

1 rkl           kaneli

1 rkl           inkivääri

ripaus      suolaa

2 kpl         kananmunat

 

  • Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja voitele noin 1,5 litran kuivakakkuvuoka.
  • Sulata voi mikrossa ja soseuta banaanit survaimella omassa kulhossa.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sulatettu voi sekä soseutetut banaanit.
  • Vatkaa sekaan yksitellen myös munat. Sekoita taikina huolella ja kaada vuokaan.
  • Paista kakkua noin 60 minuuttia uunin keskitasolla. Kokeile kakun kypsyys tikulla, mikäli taikinaa ei jää tikkuun ota kakku pois uunista. Anna hetki jäähtyä ja kumoa jäähtymään.

    6 Kommentit

    1. Eija Kortelainen

      Herkullinen kakku ja auttaa pienentämään hedelmien hävikkiä.

      Olen itse valmistanut vastaavaa banaanikakkua jo melkein 50 vuotta..sain ohjeen aikanaan koulussa kotitalous opettajaltani.
      Vieläkään en ole siihen kyllästynyt.

      Kannattaa kokeilla.

      Vastaa
      • Mari

        Juurikin näin 🙂 Vanhat reseptit ovatkin yleensä niitä parhaita luottoreseptejä!

        Vastaa
        • Päivi

          Suolaa kakkuun tekee siihen hyvän maun, laitan usein banaanikakkuun vaihteeksi kaakaojauhetta tulee hyvää kannattaa kokeilla, muuten sama ohje mausteet vain vaihtuu kaakaojauheeksi. Ja eiku herkutellaan 👍

          Vastaa
          • Mari

            Kiitos vinkeistä! Täytyykin kokeilla tuota kaakaojauhetta 🙂

            Vastaa
    2. Arja 10.1.2023

      Tosi hyvä 🍰 kakku. Helppotekoinenkin.

      Vastaa
      • Mari

        Kiva kuulla 🙂

        Vastaa

    Lähetä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    }

    Valmistusaika

    yli 60 min

    Annosmäärä

    noin 15 hlö

    24 marraskuun, 2022

    Löydä myös muita reseptejä

    Mehevä omenapiirakka

    Mehevä omenapiirakka

    Parhaista parhain omena piirakka! Mehevä pohja, omenainen sisus ja päältä rapea omenapiirakka valmistuu yksinkertaisesti ja helposti.

    Paistettu marjajuustokakku

    Paistettu marjajuustokakku

    Mehevä marjakakku valmistuu piirakkataikinan ja tuorejuustotäytteen yhdistelmästä vaivattomasti. Varo, tämä vie kielen mennessään!

    Mustaherukka-mutakakku

    Mustaherukka-mutakakku

    Marjasesonki viinimarjojen osalta on nyt kuumimmillaan! Itse käytän marjoja paljon ihan sellaisenaan puuron kanssa,...

    Yhteystiedot

    Tilaa kakku, jätä terveiset tai kerro ideoita leivontaan liittyen:

    Mari@saamarinkakut.fi

    Turku

    12 + 12 =