Mansikkakranssi

Resepti toteutettu yhteistyössä Sunnuntai kanssa.

Kesä on nyt virallisesti täällä ja ensi viikolla juhlitaankin jo keskikesän juhlaa eli juhannusta! Juurikin juhannusta ja mökkireissuja ajatellen halusin luoda jotain kesäisen herkullista, helppoa leivottavaa sekä helposti kuljetettavaa ja säilyvää. Koska vihdoin kaupoista saa myös tuoreita suomalaisia mansikoita, olihan niitä pakko päästä hyödyntämään!

Tämä Mansikkakranssi saa näyttävyytensä sen muodostaan ja herkullisen maun mansikka-täytteestään. Itse pullataikina valmistuu näppärästi Sunnuntai kuivahiivaa apuna käyttäen. Pulla täytetään mansikkamarmeladilla ja tuoreilla mansikkapaloilla sekä saksanpähkinöillä. Kranssin muoto syntyy yllättävän helposti pyöritellen kahta osiota toistensa ympäri, helpompaa kuin letin tekeminen. Ohjeella valmistuu kaksi herkullista Mansikkakranssia. Nämä voit valmistaa jo hyvissä ajoin ja vaikka pakastaa ennen herkuttelu hetkiä. 

Sunnuntai -nettisivuilta löytyy haastatteluni sekä muita yhteistyöreseptejä, joten käy kurkkamassa mikäli et ole vielä käynyt: Koko Suomi Leipoo -voittajan Marin pääsiäisbrita (sunnuntai.fi)

Aurinkoista ja helteistä juhannuksen odotusta!

Salmiakku-daimjuustokakku

 

Mansikkakranssi

2 kpl täytettyä pullakranssia

Pullataikina:

1 pussi         Sunnuntai kuivahiiva

2,5 dl           maito

1 kpl             kananmuna

1 dl               sokeri

1 tl                suola

1 rkl              kardemumma

8,5 dl           Sunnuntai erikoisvehnäjauhot

75 g            Sunnuntai leivontamargariini

1 kpl             kananmuna voiteluun

 

Mansikka-täyte:

230 g          paistonkestävä mansikkamarmeladi (esim Saarioinen)

4 rkl             perunajauho

200 g          tuoreet mansikat

2 rkl             perunajauho

100 g           saksanpähkinät

 

Koristeluun:

100 g          valkosuklaa

tuoreita mansikoita

 

  • Valmista pullataikina, kuumenna maito noin 42 asteiseksi (reilusti kädenlämpöinen). Lisää Sunnuntai kuivahiiva pussi sekaan, sekoita haarukalla ja anna hetki odottaa.
  • Lisää joukkoon muna, sokeri, suola ja kardemumma, sekoita, lisää myös Sunnuntai erikoisvehnäjauhoista noin 6 dl, sekoita. Sulata Sunnuntai leivontamargariini mikrossa ja kaada se taikinan joukkoon. Lisää lopuksi loput vehnäjauhot (2,5dl). Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla (esim 50 asteisessa uunissa) noin 40 minuuttia.
  • Valmista täyte odotellessa. Sekoita mansikkamarmeladin joukkoon 4 rkl perunajauhoja. Pilko mansikat pieniksi kuutioiksi ja sekoita niiden joukkoon 2 rkl perunajauhoja. Pilko myös saksanpähkinät pieniksi paloiksi. 
  • Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa se kahteen yhtä suureen osaan. Kauli molemmat osat noin 35×50 cm ohueksi levyiksi. Levitä mansikkamarmeladi molempien taikinaosioiden päälle. Ripottele mansikkapalat sekä saksanpähkinät päälle.
  • Tee ensin toinen kranssi: Rullaa levy kireälle rullalle pitkältä sivulta aloittaen. Nypi reuna kiinni rullaan ja käännä nypitty puoli pöytää vasten. Halkaise rulla veitsellä pituus suunnassa kahtia, niin että toisesta päästä loppuosa jää kiinni. Käännä nyt halkaistut pinnat ylöspäin. Vie vuorotellen halkaistuja osia toistensa yli, niin että halkaistu pinta pysyy koko ajan ylöspäin. Painele lopuksi päät yhteen. Nosta ”letitetty” rulla leivinpaperille ja asettele se ympyrän muotoon. Nypi päät yhteen. Toista sama toiselle taikinalevylle. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. 
  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, voitele molemmat kranssit munalla.
  • Paista uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia uunin tehosta riippuen.
  • Anna kranssien jäähtyä täysin ennen koristelua. Sulata valkosuklaa ja valuta sitä kranssien päälle. Viimeistele tuoreilla mansikkapaloilla.

    0 kommenttia

    Lähetä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    }

    Valmistusaika

    Yli 60 min

    Annosmäärä

    2 kpl kransseja

    16 kesäkuun, 2021

    Yhteystiedot

    Tilaa kakku, jätä terveiset tai kerro ideoita leivontaan liittyen:

    Mari@saamarinkakut.fi

    Turku

    2 + 14 =