Seuraavan mustikkareseptin vuoro! Tällä kertaa tuoreista mustikoista valmistuu herkullinen paistettava mustikka-sitruunajuustokakku!
Kakku on varsin helppo valmistaa. Siihen tulee kekseistä valmistettava pohja ja täytteen ainekset sekoitetaan keskenään vain sekaisin. Täytteessä maistuu raikas sitruuna ja tuoreet mustikat.
Kakku paistetaan uunissa kypsäksi, jonka jälkeen sen pitää jäähtyä täysin ennen vuoasta irroittamista. Kakku kannattaa valmistaa hyvissä ajoin ennen tarjoilua, mielellään edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan. Itseasiassa kakun maku paranee päiväpäivältä paremmaksi 🙂


Paistettu mustikka-sitruunajuustokakku
noin 24 cm irtopohjavuoka
Keksipohja:
320 g Digestive-kekstit (gluteenittomat tai normaalit)
130 g voi tai margariini
Mustikka-sitruunatäyte:
400 g maustamaton tuorejuusto
200 g sitruuna tuorejuusto
4 kpl kananmunat
150 g ranskankerma
1/2 sitruunan mehu
3/4 dl perunajauhot
2 tl vaniljasokeri
2 dl sokeri
300 g tuoreet mustikat
Koristeeksi pensasmustikoita
- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja valmista keksipohja murskaamalla keksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksien kanssa tasaiseksi massaksi.
- Pingoita noin 24 cm irtopohjavuoan väliin leivinpaperi ja aseta reunalle leivinpaperisuikale. Kaada keksimassa vuokaan, painele massa pohjalle ja reunoille.
… - Valmista täyte notkistamalla tuorejuustot vatkaimilla. Lisää joukkoon loput aineet paitsi mustikat. Sekoita tasaiseksi vatkaimilla. Lisää lopuksi mustikoista 2/3 ja sekoita täytteeseen.
- Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja ripottele loput mustikat päälle.
- Kypsennä kakku uunin alatasolla noin tunti. Anna kakun jäähtyä täysin ja nosta jääkaappiin seuraavaksi päiväksi. Irroita kakku vuoasta ja koristele tuoreilla mustikoilla.
Millä lämpötilalla paistoit?
Hei, 175 asteessa 🙂
Hei, niin ihana kakku. Voisiko massan jakaa kahteen pienempään vuokaan? Mikähän se vuokakoko voisi olla. Kiitos etukäteen
Moikka, voi tottakai 🙂 varmaan kokeilisin 15-18cm vuokiin ja tekisin matalammat kakut.
Onnistuuko myös pakastemustikoilla tehtynä?
Heippa,
pitäisi hyvin onnistua pakastemustikoista! Kannattaa sekoittaa jäisten mustikoiden joukkoon hieman perunajauhoja niin mustikat pysyvät hyvänä 🙂
Moikka, voiskohan tän kakun tehdä etukäteen ja pakastaa? Tai vaihtoehtoisesti kuinka kauan aiemmin on ok tehdä (kerroit, että vaan paranee päivä päivältä)?
Moikka,
Etukäteen voi tehdä, itse en ole pakastanut eli en osaa sanoa muuttuuko maku kuinka. Sanoisin että pari päivää ennen voisi valmistaa, toki itse kun kakun tein sitä riitti koko viikoksi ja oli vielä hyvää 🙂
Voisiko tämän tehdä tuplana uunipeltiin? Mitä luulet? 🙂
Voi toki 🙂 Tuplana voi ehkä juuri ja juuri riittää!
Tällä hetkellä uunissa tämä! Minusta vaan tuntui että voita olo liian vähän ja oli hankala saada reunat pysymään niin korkeina 🤔😁 saapa nähdä miten onnistuu
Onnistuiko kakku? Voi siihen toki voita lisätä, jos tuntuu että jää liian kuivaksi eikä pysy kasassa 🙂